~ Minusta ~

IMG-20220530-WA0002

HETA LUOMARANTA

Työskentelin työurani ensimmäiset 14 vuotta optikkona. Tiesin kuitenkin, että haluan “tehdä enemmän”, hoitaa ja huomioida kokonaista ihmistä. Aloitin työn ohessa opiskelun kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi vuonna 2018 ja noin kaksi vuotta myöhemmin päätin heittäytyä täysipäiväisesti kalevalaisen jäsenkorjauksen maailmaan. Koulutukseen kuuluvien opintojen lisäksi tuli opiskeltua useampi anatomian kurssi, suurin osa liikuntalääketieteen opinnoista ja liikkuvuusohjausta.

Jooga säännöllisenä harrastuksena vakiintui elämääni alkuvuodesta 2019 ja huomatessani sen positiiviset vaikutukset elämääni, halusin opiskella aihetta enemmän. Alkuvuodesta 2022 aloitin opiskelun kokonaisvaltaiseksi joogaohjaajaksi. Opinnot syvensivät entisestään anatomian osaamistani ja ymmärrystäni ihmiskehosta ja -mielestä.

Aromaterapia on kiinnostanut minua jo vuosia, ja alkuvuodesta 2022 käydyn modernin aromaterapian peruskurssin jälkeen aloin käyttää eteerisiä öljyjä ja muita aromaterapiatuotteita oman hyvinvointini tukena. Kiinnostus kasvoi ja lokakuussa 2022 aloitin opiskelun aromaneuvojaksi.

Uuden oppimisen ilo on vienyt minut täysin mennessään ja tällä hetkellä kesken on kokonaisvaltaisen lapsijoogaohjaajan ja rentoutusohjaajan koulutus. Nähtäväksi jää, mistä löydän itseni seuraavaksi😉

Koulutus

Kalevalainen jäsenkorjaus, peruskoulutus 08/2018-02/2019

Kalevalainen jäsenkorjaus, jatkokoulutus 06/2019-01/2020

Kalevalainen jäsenkorjaus, seurantakoulutus 02/2020-12/2021

Kalevalainen jäsenkorjaus, täydennyskoulutus:
Raskaana olevien ja vauvojen hoito 03/2022

Yoga&Therapy Sonja Kemppainen: Kokonaisvaltainen joogaohjaaja 03/2022-03/2023

Rohtomieli Jenna Puumalainen: Koulutettu aromaneuvoja 10/2022-03/2023

Varaa aikasi jo tänään

Puhelin: 040 825 3092